Toimintaympäristö ja arvot
Koto on projekti, jonka tavoitteena on mahdollistaa talousjärjestelmämme siirtyminen kokonaisvaltaisesti kestävälle pohjalle. Koton tavoitteen ytimessä on tehdä pioneerityötä kestävän taloudellisen järjestäytymisen parissa ja toimia katalyyttinä niukkuuden jälkeiseen talouteen siirtymisessä. Koto pyrkii tarjoamaan jäsenilleen mahdollisuuden vaihtoehtoiseen taloudelliseen järjestäytymiseen sekä aidosti kestävän elintavan. Koton toimintaa ohjaa tieteellisen maailmankuvan soveltaminen talouteen.
Koto on yhteisö, joka ei pelkisty pelkkään osuuskunnan Y-tunnukseen. Koton toiminnan aloittamiseen ja kehittämiseen on osallistunut vuosien varrella useita ihmisiä niin Suomesta kuin kansainvälisestikin. Osuuskunnan toimintaa on tukenut alusta asti vapaaehtoistyöllä Post-scarcity support ry, joka toimii osana Koto yhteisöä. Koto yhteisö ei toimi tyhjiössä vaan kansainvälisesti moni yhteisö jakaa samoja arvoja kuin Koto. Näistä esimerkkeinä toimii Solarpunk-yhteisö, open-access-liike, kohtuutalousliike ja ilmastoliike.
Kotolle tärkeimpiä arvoja ovat eettinen kestävyys, tieteen ja tutkimuksen vaaliminen, ihmisläheisyys ja toiveikas tulevaisuudenkuva. Olemme armollisia itsellemme ja toisillemme, toimimme tasa-arvoisesti ja pyrimme ympäristön suojelemisen ja säilyttämisen lisäksi myös eheyttämään luontoa tulevaisuudessa, saaden aikaan positiivisia ulkoisvaikutuksia.
Koto osuuskunta omistaa Rääkkylässä sijaitsevan entisen kyläkoulun, Aurooran, jonka kunnostukseen Koto yhteisö on ensimmäiset vuotensä käyttänyt. Nyt kun Kotolla on käyttökuntoinen kiinteistö hallussaan, on tavoitteena lähteä määrittelemään toiminnan hallinnollisia ja sosiaalisia rakenteita. Tässä strategiassa kuvataan sitä polkua, jonka Koto pyrkii kulkemaan seuraavan vuoden tai kahden aikana, jotta toiminnan tueksi saadaan luotua rakenteita, jotka mahdollistavat ihmisten liittymisen mukaan helposti ja vaivatta.
Koton tavoitteena ei ole määritellä tarkkaa makrotaloudellista mallia siitä, miten yhteiskunnan pitäisi toimia, vaan tarkoituksenamme on tarjota lähtökohdat kestävälle järjestäytymiselle, jonka kautta ihmiset voivat itse rakentaa yhteiskuntaa parhaaksi katsomaansa suuntaan kestävästi. Toiveenamme on, että ihmiset luovat oman tulevaisuutensa ja siksi tulevaisuuden visiomme muovautuu jatkuvasti ja vaihtelee mukana olevien ihmisten mukaisesti.
Nyt Koto on tilanteessa, jossa meiltä löytyy ensimmäiset pääomalliset edellytykset toimintamme pohjaksi, oma kiinteistö. Seuraavaksi tarvitsemme projektin toteutumisen kannalta kaikista tärkeimmän pääomamme, ihmiset. Tätä varten meidän pitää luoda tarvittavat rakenteet, jotka mahdollistavat ihmisten lähtemisen mukaan Koton toimintaan.
Visio ja strategiset tavoitteet
Koton visiona on, että Koton toimintaan osallistumiselle on olemassa useampi selkeästi määritelty väylä, joiden kautta mukaan lähteminen on helppoa. Jakamis- ja kiertotaloudella Koto pystyy tarjoamaan aidon mahdollisuuden resurssitehokkaalle ja laadukkalle elämiselle.
Näiden täyttyessä Koto voi siirtyä hallinnollisesta suunnittelusta talouden kestävyyden murroksen toteuttamiseen.
1. Osallistumisen muotojen määritteleminen ja testaaminen
Laaditaan tarvittavien sopimuksen runkoja, kuten vuokrasopimus, työsopimus tai jäsensopimus sekä periaatteita kuten Aurooran yksikön periaatteet ja Post-scarcity support ry:n vapaaehtoisuuden periaatteet. Määriteltyjä sopimuksia japeriaatteita kehitetään yhdessä toimintaan mukaan lähteneiden ihmisten kanssa.
2. Aurooran toiminnan kehittäminen ja vakiinnuttaminen
Pyritään varmistamaan, että Auroorassa on säännöllisesti ihmisiä, jotta Koton toiminnan ytimessä oleva tila alkaa täyttyä elämästä.
3. Koto osuuskunnan taloudellisen toiminnan vakauttaminen
Laajennetaan osuuskunnan taloudellista toimintaa. Luodaan osuuskunnan taloushallintoa selkeyttäviä ja toiminnan jatkuvuutta tukevia prosesseja ja työkaluja, kuten talousraportointia ja mahdollisten uusien projektien toteutettavuuden arviointia.
4. Koto yhteisön toiminta näkyy ulospäin ja viestintä on helposti lähestyttävää ja selkeää
Koto on avoin yhteisö, johon voi helposti lähteä mukaan.